Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry

Jhamsim Nepal (JN) – Tukea lhomi-lasten koulutukseen

kummiksi lapselle tästä
Koululaisasuntolan pienimpiä esikoululaisia.

Koululaisasuntolan nuorimpia esikoululaisia.

TÄSTÄ OHJELMASTA SAAMME KUMMILAPSIA LOKAKUUSSA

Lhomi-kansanryhmä asuu korkealla Koillis-Nepalin vuoristossa Chepuwan kylässä ja sen naapurikylissä. Kyliin pääsee vain vuoristopolkuja pitkin ja kävelymatka sinne alueen keskuspaikasta Khandbarista kestää muutamia päiviä.

Syrjäisellä vuoristoalueella varsinkin varattomien perheiden toimeentulo on niukkaa. Ja jos lapsi vielä menettää vanhempansa, hänen mahdollisuutensa käydä koulua ja päästä eteenpäin elämässä heikkenevät entisestään.

Koululaisasuntola Kathmandussa

Kathmandussa on Jhamsim Nepalin (JN) ylläpitämä koululaisasuntola Lhomi Kids Care Home, jossa orvoille ja kaikista köyhimpien lhomi-perheiden lapsille on tarjolla kodinomaiset olosuhteet ja mahdollisuus koulunkäyntiin. Lisäksi he saavat hyvää huolenpitoa ja monenlaisia vapaa-ajan virikkeitä.

Koululaisasuntolan hoitajana toimii kristitty lhomi-perhe. Vuodenvaihteeseen sijoittuvan pidemmän loman aikana lapset pääsevät kotikyliinsä tapaamaan omia perheitään.

Kummien kannatuksilla katetaan lasten koulu- ja asuntolakulut.

Kotona asuvat lapset
JN 2

Lhomi-tyttö kotikylässään Koillis-Nepalin vuoristossa.

Nykyisin monet perheet muuttavat kylistä Kathmanduun siinä toivossa, että vanhemmat löytävät sieltä työtä ja saavat jonkinlaisen toimeentulon perheelleen. Lapsille kaupungissa on tarjolla vaatimattomia kyläkouluja parempia koulutusmahdollisuuksia.

Perheiden toimeentulo kaupungissakin on niukkaa, sillä kouluttamattomat vanhemmat saavat vain heikosti palkattua työtä. Rahat eivät riitä lasten koulumaksuihin, joten perheitä tuetaan lasten koulutuksessa.

Jhamsim Nepal tukee myös erityislahjakkaiden lhomi-lasten koulutusta, jotta he voisivat saada lahjojaan vastaavaa opetusta kaupungin hyvätasoisissa kouluissa.Kouluttauduttuaan heistä tulee eri alojen ammattilaisia, jotka voivat toimia oman kansanryhmänsä elinolojen parantamiseksi.

Vuoden 2015 alusta koulutustukea on järjestetty myös vuoriston kylissä ja Khandbarissa asuville lapsille. Erillinen hanke kyläkoulujen kehittämiseksi nostaa koulujen tasoa kylissä, joten lapset ja nuoret saavat jatkossa sielläkin entistä parempaa opetusta.

Kummien kannatuksilla katetaan lasten koulukuluja, kuten oppimateriaalit ja koulupuvut.